Näitä ajokokeessa arvioidaan
Ajokokeen arviointi jakautuu neljään kohteeseen: ajoneuvon käsittelyyn
ja hallintaan, tienkäyttäjien huomiointiin, liikennetilanteiden
ennakointiin ja hallintaan sekä oman toiminnan hallintaan.
Kokeessa arvioidaan seuraavia tavanomaisia liikennetilanteita ja
ajokorttia suorittavan toimintatapaa niissä:
- Liikkeelle lähtö pysäköinnin ja pysähtymisen jälkeen.
- Liikenteestä poistuminen, esimerkiksi pysäköintialueelle tai piha- alueelle.
- Ajaminen suoralla ja mutkissa.
- Vastaantulevan liikenteen kohtaaminen myös ahtaissa paikoissa.
- Tienristeykset eri risteystyypit huomioiden.
- Risteysalueiden ja liittymien lähestyminen ja ylittäminen.
- Kääntyminen.
- Kaistanvaihto.
- Liittyminen liittymiskaistalta ja poistuminen erkanemiskaistalle.
- Muun liikenteen ohittaminen ja ohitetuksi tuleminen.
- Esteiden, esimerkiksi pysäköityjen autojen, sivuuttaminen.
- Erityisissä tiejärjestelyissä ajaminen.
- Toiminta kiertoliittymissä, tasoristeyksissä, raitiovaunu-/linja-
autopysäkkien läheisyydessä tai suojateiden läheisyydessä.
- Eri nopeusalueilla ajaminen.
- Ajoneuvosta nouseminen.